sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Rentoutuminen Vs Työnteko

Olen tehnyt uudesta vuodesta lähtien suhteellisesti enemmän töitä, kuin minulla on ollut tapana tehdä. Huomasin, että tein liikaa työtä.

Joten olen joutunut nyt rentoutumaan. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Itseasiassa, olen yrittänyt löytää tasapainoa työn teon ja rentoutumisen väliltä. Joskus käy niinkin, että rentoutuu liikaa ja sitten joutuu turhamaisesti ruoskimaan itsensä tekemään töitä, ja se ei todellakaan ole hyvä tapa. 

Näyttää siltä, että meissä kaikissa on kaksi erilaista "ali persoonallisuutta". Toinen ajattelee järkevästi, ja sen tavoite on maksimoida tuottavauus. Toinen ajattelee nautinnollisesti, ja sen tavoite on maksimoida nautinto ja mielihyvä. Nämä eivät välttämättä ole vihollisia toisilleen, koska nautinnollisuuden kaipuu edesauttaa kehon ja mielen yms toipumista liiasta työn teosta. 

Järkevyyden "ali persoonallisuus" taas laittaa meidät ruoskimaan itseämme pois nautinnosta ja levosta, jos olemme laiminlyöneet pitkän aikatähtäimen tavoitteiden työstön. Näitä "ali persoonallisuuksia" on enemmänkin, mutta en nyt mene sen enempää niihin (psykologian opiskelusta on hyötyä tässä mielessä :) )

Yritän sisällyttää nyt joka päivään sekä työtä, että nautintoa, ja yritän tehdä niin, että ne ovat mahdollisimman vähän ristiriidassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti