Empatia ei ole MORAALINEN HYVE

Olen jatkuvasti saanut nähdä sitä, että empatiaa pidetään jonkinlaisena suojakilpenä, joka laitetaan ympärille silloinkin, jos oikeasti on täysin päinvastainen agenda ja ajatukset, kuin mitä empaattinen toiminta ulkopäin viestii.

Jos ajattelee, että joku henkilö on täysin hakoteillä ja toimii väärin, niin miten se tekee "empaattisesta" henkilöstä moraalisesti hyvän, jos hän ei uskalla antaa kriittistä palautetta, joka auttaa kyseistä henkilöä? Se on pelkuruutta ja oman egon tietoista pönkittämistä "minun ei tarvita kohdata konflikti ja voin lisäksi pitää itseäni moraalisesti parempana kun olen kaksinaamainen". Tätä "empatiaa" kumminkin pidetään jonkinlaisena pakkopaitana.

Empatia ei ole sympatiaa. Sympatia on sitä, että auttaa jotakin henkilöä pitkällä aikatähtäimellä, ja se saattaa sisältää lyhytkestoisen konfliktin sietämistä. Tämä voi esimerkiksi olla kirurgisen operaation tekeminen syövän poistamiseksi. Mitä jos lääkäri sanoisikin: "En voi! Tuntuu pahalta koskea ja leikata elintä, se sattuu! Ymmärrän kyllä kipusi ja en halua satuttaa!"

Empatia on silloin sympatiaa, jos empaattisella käytöksellä voi estää esimerkiksi itsetuhoista käytöstä. Tällainen on kyseessä vakavasti itsemurha-alttiin henkilön kanssa, joka tarvitsee emotionaalista tukea, koska hänellä ei sitä ole.

Mutta suurin osa empatiasta minkä olen nähnyt, on paskaa. Paskaa empatiaa. Sellaista, mikä ei paranna kenenkään päivää, vaan pitää tavanomaisia käytös kontrolleja yllä. Tämän takia en siedä jargonia kulttuureja.

Persoonallisuuteni dekonstruktointi

En ole taas vähään aikaan kirjoitellut. Ja tiedän aika tarkalleen miksi jotkut ihmiset eivät jaksa pitää rutiininomaisia toimintoja yllä (kuten minä), ja toiset taas jaksavat vaikka postata joka päivän blogikirjoituksen. Kyse ei ole siitä, että olen laiska. Vaan kyse on siitä, että mieleni toimii sillä tavalla, että motivoidun projektimaisesta työskentelystä, muutoksista ja uusista kokemuksista.

Olen siis ENFP, ja tätä työskentelytapaa selittää persoonallisuuteni kirjaimet "N ja P", eli "Intuitio ja Havainnointi". Sellainen ihminen, jolla on näiden kohdalla "T" ja "J", eli "Thinking/Miettivä" ja "Judging/Arvioiva", jaksaa paremmin pitää rutiininomaisia toimintoja yllä. Tällainen persoonallisuustyyppi voi olla vaikka INFJ https://www.16personalities.com/fi/infj-persoonallisuus

Mutta se ei ole näin yksinkertaista. Se, että jonkun persoonallisuus on ENFP, ei tarkoita, että se on koko persoonallisuus. Ihmisellä on ego, superego, shadow ja subconscious, jolla jokaisella on OMA persoonallisuuspatteristo.

Minun "ego", eli tajuava mieli on ENFP,
Minun "subconscious" eli alitajuinen mieli on "ISTJ". Tämä on syy, miksi vahvuutenani on tekstin asioiden ymmärtäminen ja muistaminen. ISTJ voidaan ymmärtää ihmisenä, joka on kuin liikkuva kirjasto. Mutta minulla tämä persoonallisuus on osa alitajuista mieltä, ja siksi en pääse heittämältä käsiksi kaikkiin tietoihin, ellei tilanne vaadi.

Minun "superego", eli sisäistetty kuva ihanne minästä, on persoonallisuudeltaan ESTP. Tämä on juuri yrittäjä ihmisille ihanteellinen persoonallisuus. Yhteiskunta myös katsoo suotuisasti tähän "ihanne persoonallisuuteen", koska se sisältää piirteet "Sensing" ja "Thinking", joita tarvitsee koulussa pärjäämiseen, eli esimerkiksi sääntöjen opiskeluun.

Ja "shadow/ID" minulla on "INFJ". Shadow onkin hyvin mielenkiintoinen osa ihmistä, koska se on osa, jota "ego" eli tajuava mieli ei tiedosta, (Eikä joskus missään nimessä halua tiedostaa, että se on olemassa osana mieltä :D) Se voidaan ymmärtää ihmisen "pimeänä puolena", ja tulee esille esimerkiksi suuttuessa tai vaarallisessa tilanteessa. Olen siksi joskus kokeillut olla tarkoituksella aggressiivinen asenteeltani, ja se on auttanut ajattelemaan hyvin loogisesti. Jos joku hyppii silmille, niin silloin on kannattaa aktivoida tämä osa mieltä. Turhan takia sitä ei kannata aktivoida.

Olen ollut jo puolivuotta kiinnostunut psykologiasta ja harrastanut psykologian opiskelua, tämä kirjoitus tuli innosta. Tässä hyvä sivu persoonallisuuden testaamiseen: https://www.16personalities.com/fi

Suomessa alkaa olla tylsää

Olen jo jonkun aikaa mietityttänyt taas, kun on talvi, ja mitään ei tapahdu. Muistan tullessani vaihto-opiskelu matkaltani Puolasta, kuinka kyllästynyt olin ulkomaihin (kun kävin myös Saksassa ja Ruotsissa vierailemassa). Nyt taas olen hyvin kyllästynyt Suomeen.

Ehkä sitä selittää ENFP-personaallisuus tyyppini, joka on avoin uusille kokemuksille? Keskustelin tossa erään kaverini kanssa, joka on liettualais-skotlantilainen. Sovimme, että voisin käydä hänen ja hänen kaveriensa kanssa "Netherlandsissa" (anteeksi en jaksa kirjoittaa sitä suomeksi) kesällä. Kuulostaa mielenkiintoiselta idealta, pidän siitä paljon.

Joka tapauksessa, jos en pääse kesällä minnekään Tampereelta, niin tulen aggressiiviseksi :)
Tampere, tai Suomi myös, on hyvä paikka asua, mutta en täällä lomailla jaksa kesällä, ellen mene Lappiin. Ja sinne pitäisi mennä talvella jotta saa parhaimman kokemuksen.

Ideoita

Oon yrittänyt saada ideaa kandia varten. Mistä tekisin tutkimuksen? Teenkö korkeakoulupolitiikasta, tai aktiivi-mallista? Ideoita on pyörinyt päässä nyt viimeiset 1,5 viikkoa.

Hyvän idean saaminen ei ole suoraviivainen prosessi. Ajaessani autolla sain idean, että voisin tehdä talousjohtamisen tietojärjestelmistä tutkimuksen. Se olisi omalta osaltani paljon alaani liittyvä. Mutta sitten en tiedä, miten tarkentaisin sen. Hankalia asioita. Mutta eiköhän tästä selvitä.

En oo kirjoittanut viiteen päivän blogi kirjoituksia. Ehkä se johtui siitä, kun "pakotin" itseäni tekemään kirjoituksen joka päivä. Itsensä pakottaminen ei ole hyvästä, motivaatio siinä menee.

Suomalaisten korkea moraali

En tiedä onko kukaan muu tullut ajatelleeksi, mutta matkustellessani eri maissa ja tavattuani ihmisiä erilaisista kulttuureista muutenkin, olen huomannut, että Suomessa on jotain erilaista.

Meillä on asiat hyvin. Voi verrata vaikka muihin maihin monella eri mittapuulla, ja vaikka meillä onkin omat ongelmamme, hyvät puolet suoraan sanoen musertavat huonot puolet tästä maasta. Mistä tämä johtuu? On kysymykseni.

Uskon, ja ehkä tiedän sen, että suomalaisilla on korkea moraali ymmärtää, mikä on väärin ja oikein. Työn laiminlyöminen tahallaan on väärin, mutta toisaalta on myös väärin jättää niitä ihmisiä nälkiintymään, jotka eivät voi tehdä työtä. Jotain kollektiivisen alitajunnan järkevyyttä suomalaisilla on, vaikka päältä päin ei välttämättä niin näytä. Kollektiivisella alitajunnalla tarkoitan yhteisesti omaksuttua tiedostamatonta moraalista ymmärrystä, mikä edistää koko yhteiskunnan yhteisen hyvän esille tulemista.

Ja tämä näkyy valtion anteliaisuutena vähävaraisia ja apua tarvitsevia kohtaan. Tämä on kylmä maa, ja olen aina ihmetellyt, kun hyvin harvoin luen uutisista, että kukaan olisi jäätynyt kuoliaaksi tai kuollut nälkään. Toisin käy muissa Euroopan maissa. Ei tarvitse ylittää kuin yksi raja.

Rentoutuminen Vs Työnteko

Olen tehnyt uudesta vuodesta lähtien suhteellisesti enemmän töitä, kuin minulla on ollut tapana tehdä. Huomasin, että tein liikaa työtä.

Joten olen joutunut nyt rentoutumaan. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Itseasiassa, olen yrittänyt löytää tasapainoa työn teon ja rentoutumisen väliltä. Joskus käy niinkin, että rentoutuu liikaa ja sitten joutuu turhamaisesti ruoskimaan itsensä tekemään töitä, ja se ei todellakaan ole hyvä tapa. 

Näyttää siltä, että meissä kaikissa on kaksi erilaista "ali persoonallisuutta". Toinen ajattelee järkevästi, ja sen tavoite on maksimoida tuottavauus. Toinen ajattelee nautinnollisesti, ja sen tavoite on maksimoida nautinto ja mielihyvä. Nämä eivät välttämättä ole vihollisia toisilleen, koska nautinnollisuuden kaipuu edesauttaa kehon ja mielen yms toipumista liiasta työn teosta. 

Järkevyyden "ali persoonallisuus" taas laittaa meidät ruoskimaan itseämme pois nautinnosta ja levosta, jos olemme laiminlyöneet pitkän aikatähtäimen tavoitteiden työstön. Näitä "ali persoonallisuuksia" on enemmänkin, mutta en nyt mene sen enempää niihin (psykologian opiskelusta on hyötyä tässä mielessä :) )

Yritän sisällyttää nyt joka päivään sekä työtä, että nautintoa, ja yritän tehdä niin, että ne ovat mahdollisimman vähän ristiriidassa.

Tavoitteiden asettamisen taito

Olen tullut siihen ymmärrykseen, että tavoitteiden asettamisen taito on kaikkein olennaisimpia taitoja, joita voi kartuttaa.

Kunnollisen tavoitteen asettaminen, sellaisen tavoitteen, mikä oikeasti sinulle sopii, on hyvin vaikeaa. Tavoitteita voi asettaa helposti, mutta niiden asettaminen hyvin vaatii taitoa. Olen asettanut itselleni jatkuvasti tavoitteita, ja sitten muokannut niitä huomattuani, että jokin tavoite tai tavoitteet olivat minulle epäsopivia.

Sinun päätavoitteesi ohjaa kaikkea toimintaa, minkä teet viikon aikana. Jos vaikka tavoitteesi on tulla bussikuskiksi, niin silloin näet asiat bussikuskin näkökulmasta. Ja koska näet asiat bussikuskin näkökulmasta, opettelet ja olet kiinnostunut asioista, mitä bussikuskiksi tulo vaatii; liikennesäännöistä, ajokorttiluokista, bussikurssi maksuista, lainsäädännöstä, läheisimpiesi reaktioista valintaasi kohtaan yms. Ja koska niin moni uusi tekijä tulee kuvioihin tavoitteesi vuoksi, alat elämään eri tavalla.

Entä jos huomaat vuoden kuluttua, että bussikuskiksi kouluttautuminen ei ollutkaan sinun juttusi? Tätä tarkoitan. Oikeiden tavoitteiden asettaminen vaatii jatkuvaa tavoitteiden hijomista ja jopa purkamista ja uudelleen asettamista. Minulla on ollut tämän kanssa välillä vaikeuksia. Itse-reflektio, todellisuuden kanssa "pelaaminen" ja virheiden tekeminen auttavat tavoitteiden asettamisen taidon vahvistumista, ja sen oikean tavoitteen löytymistä.

Jotkut eivät koskaan löydä sitä oikeaa tavoittettaan.

Joukko valehtelusta

Luettuani vajaa viikko sitten kirjan "George Orwell: Eläinten vallankumous", mieleeni jäi valehtelu joukon manipuloinnin keinona. Miten yksi kaveri suuressa joukossa kykenee argumentoida koko joukon tahtonsa alle, käyttäen valhetta, johon on sekoitettu totuutta tarvittavassa suhteessa?
Kaikkein ajankohtaisin valehtelun keino nykyäänkin on puolitotuuden käyttö, esimerkiksi tämä:

Henkilö A on sopinut henkilöiden B, C ja D kanssa, että kukaan ei paljasta salaisuutta, joka on kerrottu.

Henkilö A menee ja kertoo salaisuuden muille kahden vuoden päästä. B, C ja D kysyvät A:lta, että eikö tämä ollut säännön vastaista?

Henkilö A sanoo, ei ollut sääntöjen vastaista, koska he sopivat, että kukaan ei paljasta salaisuutta tarvittaessa.

B, C ja D eivät ole yhtä itsevarmoja ja epäilevät helposti mielipiteitään, mutta he yrittävät muistaa mitä olivat sopineet. Lopulta he päätyvät valehtelemaan itselleen huomaamattaan luomalla muistikuvan siitä, että A:n kanssa oli todella sovittu, että "tarvittaessa" kukaan ei kerro salaisuutta.

Näin A on manipuloinut koko ryhmän tahtoonsa, koska jokainen hyväksyi valheen ja sisällytti sen omaan mieleensä, sillä sehän sisälti myös suuren osan totutta, koska salaisuuttahan ei saanut kertoa. Kirjassa tämä punainen lanka totuuden ja valheen sekoittamisesta, ja muistilla sekä "pelosta tulla tuomituksi sosiaalisessa tilanteessa" kanssa leikkimisestä oli hyvin keskeinen.

Minulle tulee mieleen monta tilannetta nykyajan elämästä, jossa tämä samanlainen punainen lanka on läsnä. Kommunistisissa järjestelmissä, esimerkkinä vaikka Pohjois-Korea, jokainen kansalainen valehtelee itselleen järjestelmällisesti utopisen diktatuurin haluamalla tavalla. Sellaisen tyrannian säilymiseen siis vaaditaan yksilö tasolta lähtevä valehtelun kierre.

Valehtelua on joka puolella, ja se on aika harvoin suoraa valehtelua, jossa koko argumentti on 100% väärin. Koska sellaisesta jää kiinni helpommin. Valhetta on sekoitettu totuuteen, ja sen voi itsekin varmasti havaita tietyistä uutisista, tai muusta tiedon välityksestä.

Kaaos ja Järjestys

Tänään olin sanaharkassa erään vanhemman miehen kanssa. Se liittyi parkkipaikka-asioihin.

Mutta tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole nyt arvioida kiistely/neuvottelu tilannettamme, vaan vanhojen ihmisten, tai seniori kansalaisten, tai "vanhusten", mikä termi nyt itsellesi onkaan käyttökelpoinen, yleistä ajattelutapaa maassamme. Olen ollut hankalien vanhojen ihmisten kanssa ennenkin tekemisissä, ja uskon olevan monen muunkin.

Kaikkein yleisempiä syitä vastakkainastteluihin ovat yleensä säännöt, jotka vanhempi polvi on luonut (esim. asuinympäristössä), ja joita nuorempi polvi ei joko ymmärrä tai halua tai välitä noudattaa. Olen huomannut vanhempien ihmisten ottavan sääntöjen noudattamatta jättämisen hyvin henkilökohtaisesti, ja yritän nyt pohtia, miksi näin mahdollisesti on.

Ensinnäkin vanhemmilla ihmisillä on (ei kaikilla, en yleistä, vaan joillain) taipumus asua samassa paikassa, noudattaa tiettyjä rutiineja, ja olla tietyssä sosiaalisessa piirissä, joka on myös sama kuin ennenkin. Eli sellaisten ihmisten elämää myötäilee pysähtyneisyys ja suuri määrä järjestystä.

Jos mietitään taas nuorempien, esimerkiksi opiskelevien, perheellisten, ja työssä käyvien elämää; Eikö heidän elämissään ole paljon kaaosta? Uutta tapatuu jatkuvasti, uusia sosiaalisia suhteita voi muodostua helpommin, ympäristö vaihtuu ja ehkä välillä asuinpaikkakin. Onko siis tällaisen elämäntavan kannalta oleellista, jos joitakin pikkutarkkoja sääntöjä, joilla ei ole merkitystä liikkuvan elämän kannalta, jättää noudattamatta? Mutta sillä on paljon merkitystä sellaiselle ihmiselle, jonka elämässä on runsaasti järjestystä ja vain vähän kaaosta.



Mielestäni oheinen kuva Jing ja Jang symbolista kuvaa hyvin tätä ongelmaa. Elämä on merkityksellistä, kun elämässä on sopiva määrä järjestystä (asiat menevät niin kuin odotat niiden menevän), ja kaaosta (uusia odottamattomia tilanteita ja kokemuksia). Vanhemmalla ikäpolvella on paljon järjestystä, ja hyvin pienillä lapsilla on taas paljon kaaosta, jota vanhemmat yrittävät tasapainottaa opettamalla sääntöjä (järjestystä).

Nuori ja keski-ikäinen aikuinen ihminen on suhteellisen tasapanoisin, verrattuna iäkkäämpään (järjestelmälliseen, ei siis kaikkiin iäkkäisiin ihmisiin) ihmiseen tai lapseen. Tästä haluankin opettaa itselleni, että kun tulen vanhaksi, minun pitää oppia uutta ja pyrkiä uusiin tilanteisiin, vaikka olisinkin vanha. Muuten tuudittaudun järjestykseeni, eli "rakastun" oman mieleni keinotekoisiin luomuksiin jotka lisäävät järjestystä ja minusta voi tulla ilkeä, kuten niistä vanhoista ihmisistä, jotka ovat valinneet liiallisen järjestyksen (Ei siis kaikista vanhoista ihmisistä!).

Ei ihme, että kaaos sattuu, jos järjestystä on pakko olla kaikkialla.

Kiire tieteellisessä työssä

Tänään aloitin kurssin tieteellisestä kirjoittamisesta.

Mielenkiintoisena asiana tänään oli se, kun opettaja laittoi meidät lukemaan 2-sivuisen tekstin, joka oli ote kirjasta, jossa eräs henkilö antoi ohjeita gradun kirjoittamisesta. Hänen nimensä oli joku Svinhufvud (ei siis presidentti vaan toinen henkilö). Hän sanoi, että gradu kannattaa kirjoittaa kuudessa kuukaudessa tai vähemmässä ajassa, ja hänen veljensä kirjoitti gradun viikossa.

Siinä oli liuta muitakin ohjeita, kuten "käytä 1/3 pohtimiseen, toinen 1/3 luonnoksen tekoon, ja viimeinen 1/3 luonnoksen uudelleen kirjoittamiseen". Mielestäni neuvot kuulostivat järkeviltä, mutta ajatellen ihmisten inhimillisiä vaikeuksia, väittäisin, että ei tutkimuksen tekeminen ihan noin suoraviivaisesti etene. Vaikka tekisikin gradun kolmessa kuukaudessa tai puolessa vuodessa, niin en ymmärrä kiirettä.

Puoli vuotta on ihan hyvä aika, en minä sitä, mutta jos antaa suoria ohjeita, niin niissä pitäisi selvästi viitata tutkimuksiin, koska vaikka olisi kuinka hyvä argumentoimaan tai kuinka oikeassa, niin aina ihminen on altis tekemään virheitä. Jos ei omassa ymmäryksessään, niin silloin omassa puheessaan, kun sanoo jotain, ja ihmiset eivät ymmärrä sitä oikealla tavalla.

Blogin tarkoitus

Joten... päätin tehdä blogin.

Katsoin tuossa tänään Jordan Petersonin videon, jossa hän sanoi, että jos joka päivä kirjoittaa ajatuksensa, ja jos tekee niin 10-vuoden ajan, niin tulee sanoin kuvaamattoman tarkaksi puhujaksi sanoissaan. Tämä motivoi minua hiukan tekemään oman blogin.

Mutta muutenkin, minulla juoksee ajatuksia niin paljon mielessä, ja haluan purkaa ne jonnekin. Olen pitänyt tietokoneeni työpöydällä nyt joitakin viikkoja kirjaluonnostani, jonne olen silloin tällöin lisäillyt omasta elämästäni asioita. Yritän nimittäin muistaa kaiken olennaisen ja käsitellä kaiken olennaisen tapahtuneen 0-vuotiaasta nykyisyyteen asti. Koska miten voin kirjoittaa kirjan kokemuksiini perustuen, jos en tunne itseäni tarpeeksi hyvin?

Kirjan kirjoittaminen on kuitenkin pitkä prosessi, mutta aion viedä sen läpi. Oli se sitten muutama lause viikossa, tai muutama lause päivässä, aion tehdä sen. Huomasin muuten äsken, että on jo viikko uudesta vuodesta. Aika rientää nopeasti.

- JK